Improtyöpaja Toisin silmin -yhteisötaidekarnevaaleilla 26.9.

Tervetuloa tutustumaan improvisaatioteatterin lauantaina 26.9.2015 kello 17.00 Toisin silmin -yhteisötaidekarnevaaleille! Noin tunnin mittaisen ilmaisen työpajan ohjaavat Minttu ja Tanja Siilossa Oulun Meri-Toppilassa.

hoopot2
Kuva: Arto Viikki

Minä ja Minttu olemme harrastaneet vuosia improvisaatioteatteria. Miksi ihmeessä? Koska se on älyttömän hauskaa, yllättävää ja koukuttavaa.

Improvisaatioteatteri on näyttelemistä ilman käsikirjoitusta ja valmiita repliikkejä. Improjameissa ja -työpajoissa käytetään yleensä hyödyksi erilaisia impropelejä eli -tekniikoita, joissa on usein jonkinlaiset raamit sille, millaisia kohtauksia tehdään. Jokainen kohtaus on kuitenkin aina erilainen.

Miten improvisaatioteatteria voi sitten harrastaa tai harjoitella? Improssa harjoitellaan henkilöhahmojen tekemistä, paikan luomista, mimiikkaa, kohtauksen pohjustamista ja käänteen tekemistä. Mikä tärkeintä, improssa opetellaan myös kaverin kuuntelemista ja yhteistyötä toisen kanssa. Yhdessä improaminen on helpompaa. Yhdessä tarinat kulkevat aivan eri suuntaan kuin mitä itse kenties alun perin ajatteli. Impro on siis myös omasta ideasta luopumista tarvittaessa.

Toisin silmin -karnevaalin työpajassa teemme lämmittelyjä eli tutustumme toisiimme ja harjoittelemme iloista mokaamista! Kun et tiedä, mitä eteen tuleen, kömmähdyksiä ja väärinymmärryksiä sattuu. Ne kuuluvat asiaan, mutta niiden hyväksymistä joutuu usein harjoittelemaan.

Parhaimmillaan improvisaatioteatteri tutustuttaa uusiin ihmisiin, viihdyttää, naurattaa, koskettaa ja yllättää! Pidemmän päälle tämä harrastus voi myös parantaa itsensä tuntemista ja yhteistyötaitoja sekä antaa itsevarmuutta ja esiintymisrohkeutta. Jos olet kiinnostunut improsta, tule mukaan työpajaan tai muuhun improtoimintaan!

Toisin Silmin -yhteisötaidekarnevaalin improvisaatioteatterityöpaja

Aika: la 26.9. kello 17.00 – 18.00

Paikka: Kulttuurisiilo, Meri-Toppila

Lisätietoja Toisin silmin -karnevaalista löydät muun muassa tapahtuman nettisivuilta ja Facebook-tapahtumasta.

Lisätietoja improsta löydät muun muassa osoitteesta www.uniikkiunikorni.fi ja Facebookista https://www.facebook.com/uniikkiunikorni?fref=ts.

Uniikki Unikornin kaikille avoin improjamiryhmä kokoontuu joka toinen maanantai Oulun Steinerkoululla kello 18.00 – 20.00. (Tilavuokran kattamiseksi 2 € kerta.) Löydät Facebook-ryhmän osoitteesta https://www.facebook.com/groups/improjamit/.

Tervetuloa tutustumaan ihmeellisen koukuttavaan improon!

Tanja ja Minttu 

Improvisaatioteatteri Uniikki Unikorni

Hyvää joulua!

Improvisaatioteatteri Uniikki Unikorni kiittää kuluneesta vuodesta yhteistyökumppaneita, tilaajia, jamittelijoita sekä yleisöä ja vetäytyy lomailemaan.  Loppiaisen jälkeen jatkamme muun muassa jamien ja satutunnin (10.12.) merkeissä.

 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2015!

Kevään 2013 improjamit

Improjamit jatkuvat 15.1.2013 alkaen tiistaisin klo 18-20 Oulun Lyseon lukiolla (Kajaaninkatu 3). Huomatkaa, että luokka on vaihtunut: jatkossa jamitellaan kakkoskerroksessa luokassa 22 (paitsi 22.1. luokassa 23).

Improjamit ovat helppo keino tutustua improvisaatioteatteriin. Jamit ovat kaikille avoimet ja ilmaiset. Et siis tarvitse aiempaa kokemusta improsta, ainoastaan kiinnostus saapua paikalle riittää.  Erona aiempaan jatkamme syksyllä kokeiltua – ja hyväksi todettua – teemaa kullekin jamikerralle. Tervetuloa mukaan!

Mahdolliset kysymykset voi lähettää osoitteeseen: info@uniikkiunikorni.fi

Olethan huomannut improjamien Facebook-ryhmän? Siihen liittymistä voit pyytää tästä osoitteesta: https://www.facebook.com/groups/improjamit Ryhmän kautta toivomme impropeli- ja teematoiveita. Siellä voit myös esittää kysymyksiä.

Kesälläkin voi improta!

Juliste kesän improjameista
Älä mene mökille, vaan tule pitämään hauskaa improjameissa!

Uniikki Unikornin jäsenet vetävät keväisin ja syksyisin improjameja, joissa on mahdollisuus itse kokeilla improvisaatioteatterin tekemistä. Pääpaino on hauskanpidolla. Valitettavasti kerran improon hurahdettuaan sitä ei malta olla tekemättä kesälläkin. Niinpä jälleen tänäkin kesänä järjestetään viikottaiset kesäjamit to 7.6.2012 alkaen.

Jamit sopivat aloittelijoillekin ja ne on tarkoitettu lähes kaikenikäisille nu0rista mummoihin ja vaareihin.

Improjamit järjestetään joka torstai klo 17.30-19.30 Kulttuuribingolla osoitteessa Mäkelininkatu 29. Pukeudu mukavasti, hyppää rohkeasti mukaan ja valmistaudu käyttämään naurulihaksiasi!