Hyvää kesää!

Uniikki Unikorni toivottaa hyvää kesää kaikille vuoden aikana kursseilla olleille, jameissa käyneille sekä yhteistyökumppaneille!

Uniikki Unikorni on käynyt kesäprojektien kimppuun. Osa unikorneista käy oppimassa uutta ja kertaamassa vanhaa Tampereella Fiif:llä eli Finland International Improv Festivalilla. Lisäksi uniikit unikornit voi bongata improamassa kaupungilla, mutta miksi, siitä tarkempaa tietoa myöhemmin. Luvassa on joka tapauksessa ainutlaatuisia esityksiä epätavallisessa ympäristössä. Elokuussa kannattaa puolestaan tutkailla tarkkaan Oulun Taiteiden yön ohjelmaa, sillä Uniikki Unikorni on perinteisesti ollut mukana tuossa loistavassa kulttuuria monesta näkökulmasta esittelevässä tapahtumassa.

Improjameissa käyneille tiedoksi, että jameja ei järjestetä ainakaan säännöllisesti kesän aikana. Muistakaa Facebookin Improjamit-ryhmä, jossa kiinnostuneet voivat sopia improtapaamisista silloin, kun se teille parhaiten sopii.

Nautitaanko kesästä? Joo!

Kevään viimeiset improjamit ti 21.5!

Kesä saapuu ja sen myötä myös kevätkauden 2013 viimeiset improjamit. Saavu siis paikalle Oulun lyseon lukiolle (Kajaaninkatu 3) tiistaina 21.5. kello 18.00! Luokka on sama vanha 22 (toinen kerros).

Viimeisen kerran teemaaan pääsee vaikuttamaan esimerkiksi Facebookin Improjamit-ryhmässä (https://www.facebook.com/groups/improjamit/?fref=ts).

Sydämellisesti tervetuloa!

Tule mukaan improvisaatioteatterikurssille!

Improvisaatioteatterin jatkokurssi helmikuussaImpron jatkokurssi juliste

Viime syystalvesta järjestimme kurssin improvisaatioteatterin perusteista. Nyt on aika jo suunnata syvempiin vesiin ja niinpä helmikuussa onkin tarjolla  jatkokurssi improvisaatiosta kiinnostuneille. Helmikuussa pidettävä kurssi on suunnattu improvisaatioteatterin perusteet jo tunteville. Kurssilla kerrataan ja syvennetään osaamista impron perusteista (iloinen mokaaminen, hyväksyminen, läsnäolo, vaikuttuminen, statukset, hahmonrakennus jne.) sekä tutustutaan improvisaatioteatteriesityksen toteuttamiseen. Kurssille mahtuu mukaan 12 nopeinta.

Kurssiajat:
LA 9.2. klo 14-18.30,
SU 10.2. klo 12-18,
LA 16.2. klo 16.30-18.30
SU 17.2. klo 12-18.
Paikka: Kulttuuritalo Valve
Hinta: 54e/39e
Kesto: 16h

Tavoitteet:

  • Kerrata improvisaatioteatterin perusteita ja syventää osaamista mm. hahmonrakennuksen osalta.
  • Tutustua improvisaatioteatteriin esittävänä taidemuotona.

Kysymykset ja ilmoittautumiset alla olevalla lomakkeella:

Go back

Your message has been sent

Warning
Warning
Warning
Warning

Warning.

Satuilemme myös ensi vuonna!

Satutunnit jatkuvat keväällä 2013

Keväällä 2013 jatkamme taas matkoja satujen maailmaan. Tuttuun tapaan tarjolla on vanhoja tuttuja satuja sekä ennennäkemättömiä tarinoita!

Paikkana toimii edelleen Oulun pääkirjaston lastenosasto.

Satutunnit pidetään keväällä klo 12.00  joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina: la 5.1., la 2.2., la 6.4. ja la 4.5.

Maaliskuun satutunti pidetään Oulun improvisaatioteatterifestivaaleilla Kulttuuritalo Valveella.

satutunti kevät 2013 ju
Satutunneilla nähdään ensi vuonnakin lohikäärmeitä ja kaikkea mahdollista ja mahdotonta satujen hengessä.