Yleisösuhde uusiksi – teatteriklovnerian anti improvisoijalle

REDit-ryhmä Tanja Salo (vas.), Tanja Seppälä (takana) ja Saija Laukka (oikealla). Kuva: Ari Viiri.

Olin tehnyt vuosia improvisaatioteatteria, kun minut houkuteltiin klovnerian alkeistyöpajaan. Olin nähnyt klovneja aiemmin vain sirkuksessa ja kerran lavalla, enkä oikein tiennyt, mitä odottaa. Nyt muutamien työpajojen jälkeen itselleni on pikkuhiljaa alkanut hahmottua, mistä teatteriklovneriassa on kyse.

Klovneriaa on monia koulukuntia, sitä opetetaan monin tavoin ja eri opettajat esimerkiksi painottavat eri asioita. Ne työpajat, joissa olen itse ollut, ovat painottaneet läsnäolon ja yleisökontaktin merkitystä hieman eri tavalla kuin mihin olen improvisaatioteatteria tehdessä tottunut.

Vaikka klovneriaesitys olisi käsikirjoitettu, siihen liittyy yleensä myös improvisoiminen. Esitys voi olla täysin improttu tai siinä voi olla elementtejä, jotka ovat improttuja. Tärkeää klovneriassa on reagoiminen yleisöön: klovnin tulee olla herkkä sille, miten yleisö suhtautuu häneen. Se tarkoittaa, että klovnin oltava läsnä, niin itselleen kuin yleisölle eli tavallaan on oltava tietoinen muun muassa siitä, mitä itse tekee ja miten itse on lavalla mutta myös siitä, millaisia tunteita katsojissa herää.

Yksi klovnin yleisökontaktityökaluista on hänen oma katseensa. Katseen avulla klovni välittää yleisölle tunteita, mutta myös poimii yleisön pienenpieniä vihjeitä siitä, mikä lavan tapahtumista herättää reaktioita katsojissa. Perinteisessä improvisaatioteatterissa puolestaan usein kohtaus vie mennessään: on keskityttävä kavereihin lavalla, dialogiin, fyysiseen ilmaisuun ja kohtauksen etenemiseen. Yleisöstä on tietoinen, mutta yleisön reaktioiden seuraaminen on vaikeaa – esimerkiksi neljättä seinää ei usein rikota muulloin kuin esimerkiksi juonnettaessa esitystä. Klovneriassa luodaan yhteys yleisöön aistimalla ja tarkkailemalla heidän reaktioitaan – myös katsomalla suoraan yleisöä.

Läsnäoloon, katseeseen, olemiseen lavalla ja yleisöön keskitytään klovneriassa heti alkeista lähtien. Kokemuksemme mukaan kokeneetkin improvisoijat ovat saaneet sekä improvisaation tekemiseen että arkeensa, kuten vuorovaikututustaitojen kehittämiseen, työkaluja klovneriasta. Klovneria on tuonut ylipäätään elämään kommunikointiherkkyyttä. Nyt tiedän myös, että se mitä luulin tietäväni klovneista esimerkiksi sirkuksen perusteella on itse asiassa erittäin, erittäin kapea siivu siitä, mitä kaikkea klovneria on – ja teatteriklovneria on antanut minulle paljon uutta ajateltavaa improvisoijana.

Improvisoija – tule tutustumaan teatteriklovneriaan!

Klovneriaseminaarifestivaali Oulussa 3.-5.9.2021.

https://www.facebook.com/Klovneriaseminaarifestivaali

Improvisaatioteatteri Uniikki Unikornin ja REDit-klovneriaryhmän

Tanja Seppälä

Improvisaatioteatteri Jujun työpajat Oulussa

Marraskuussa saamme kauan odotettuja vieraita Turusta!

Sinimaria Tomperi ja Markus Kaustell ohjaavat kaksi improvisaatioteatterityöpajaa: Musiikki-improvisaation perusteet (la) ja ilmaise kehollasi (su). Voit valita yhden pajan tai osallistua molempiin!

Varaa paikkasi täyttämällä oheinen ilmottautumislomake ja maksamalla osallistumismaksu:
https://goo.gl/forms/09sp6iVgN8J760Mi2


Katso myös työpajojen Facebook-tapahtuma ja saat nopeasti päivitykset työpajoihin liittyen!

https://www.facebook.com/events/1485144181586587/


MUSIIKKI-IMPROVISAATION PERUSTEET
AIKA: la 10.11. klo 13.15-16.00
PAIKKA: Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7,
3. krs Tanssisali 3 (Tapaaminen kahviossa klo 13.15!)
HINTA: 30€/25€ (opiskelijat, työttömät, eläkeläiset) TAI lauantain ja sunnuntain pajat yhteishintaan 60€

Musiikki-impron peruskurssi on suunnattu musiikista ja improvisaatiosta kiinnostuneille. Kurssilla ei opetella laulamista vaan yksinkertaisten improlaulujen tekemistä rennosti ilman esiintymisen paineita. Lisäksi keskitytään omaan ääneen ja sen tuottamiseen.

Tavoitteena on saada jokainen tunnistamaan ja hyväksymään oma äänensä. Kurssilla vahvistetaan esiintymisrohkeutta ja itsevarmuutta käyttää omaa ääntä tilanteessa kuin tilanteessa. Alussa käydään teknisesti läpi äänen muodostamista helpottavia tekniikoita, mutta pääasiassa kaikki harjoitteet pyritään tekemään jokaisen omalla yksilöllisellä tavalla päästää ääntä. Sitten voikin rentoutua ja pitää hauskaa yhdessä!

Teemoja
Miten ääni syntyy ja miten sitä voi hallita?
Mistä palikoista rakentuu biisi?
Miten yksinkertainen kertosäe syntyy?

Taustaa laulun tai musiikin parissa ei vaadita, vaan kuka tahansa voi osallistua.


ILMAISE KEHOLLASI
AIKA: su 11.11. klo 11.30-16.00 (sisältää 30 minuutin omakustanteisen evästauon)
PAIKKA: Kulttuuritalo Valve (Hallituskatu 7), 3. krs, Tanssisali 2
HINTA: 40€/35€ (opiskelijat, työttömät, eläkeläiset) TAI lauantain ja sunnuntain pajat yhteishintaan 60€

Lavalla on helppo innostua ja häärätä menemään, mutta jos haluamme kohtauksiimme merkitystä ja draamaa, pitää meidän oppia ymmärtämään ja hallitsemaan kehomme ilmaisuvoimaa. Esiintyessämme tämän ymmärtäminen on erityisen tärkeää, sillä unohtaessamme kehomme (steppaamme, keinumme, raaputamme..) menetämme sen ilmaisuvoiman mikä sillä on.

Jotta voit tehdä valinnan, sinun täytyy ensin olla tietoinen siitä, mitä kehosi tekee. Yksinkertaistaa ja selkeyttää liikkeitäsi, jotta viestisi vahvistuu. Tässä työpajassa otamme ensi askeleet tähän suuntaan. Yhdistellen työkaluja mime corporell -tekniikasta, fyysisestä teatterista ja nykytanssista opimme ilmaisemaan kehollamme.

Tutkimme:
pysähtymistä (yksinkertaista sitä mitä teet)
artikulaatiota (anna liikkeellesi merkitys)
rytmiä (ohjataan huomio oikeaan paikkaan oikealla hetkellä)

Tämä työpaja antaa sinulle työkaluja, joiden avulla voit tuoda kehollisen ilmaisun mukaan improvisaatioosi.

Improvisoi! Impron peruskurssi alkaa Oulussa syksyllä 2017

Tänä syksynä voit kehittää rohkeutta, luovuutta ja vuorovaikutustaitoja Uniikki Unikornin kokeneiden improvisoijien johdolla. Järjestämme jälleen peruskurssin, jossa tutustumme improvisaatioteatterin perusperiaatteisiin tekemällä erilaisia improvisaatio- ja teatteriharjoituksia. Tutkimme muun muassa hyväksymistä, vaikuttumista, hahmonrakennusta, statusilmaisua ja tarinankerrontaa.

Kurssi alkaa sunnuntaina 8.10. ja jatkuu sunnuntaisin 15.10., 22.10., 5.11., 12.11. ja 19.11.2017 kello 18:00-20:30. Kurssia ei ole syyslomaviikolla. Tapaamme Kulttuuritalo Valveella tanssisalissa 1, osoitteessa Hallituskatu 7, Oulu.

Aiempaa kokemusta improvisaatiosta tai teatterista ei tarvitse. Kurssi tarjoaa kuitenkin työkaluja myös kokeneemmille improajille.

Kurssimaksu on 39 € / 30 € (opiskelijat, työttömät, eläkeläiset). Ilmoittaudu alla olevasta linkistä 22.9.2017 mennessä. Olet varmistanut paikkasi kurssilla kurssimaksun maksettuasi.

Ilmoittautumislomakkeeseen

Kysymyksiä voit lähettää osoitteseen info@uniikkiunikorni.fi. Seuraa myös Facebook-tapahtumaa.

Kuva: Hanna ja Marko Jarva

 

Improvisation and Storytelling Workshop in Oulu

Improvisation and Storytelling

Walk the  boundaries of where improvisation and storytelling meet. We will
explore the structure of stories, make stories as a group, play with
content, physicality, music and silence. We will explore use of the space
to tell a story, using techniques such as viewpoints and freeform. We will
explore both performance improvisation as well as improv for composition.
Expect discovery and fun!

Suitable for those with some improv performance experience.

Date and duration: 9.10.2016 10-16
Place: Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukio, Maunonkatu 1, Oulu
Participation fee: 60 €
Participation limit: 16 persons
Sign up: ilmoittautuminen@uniikkiunikorni.fi.

Instructions for paying will be sent via email. You have secured your place after paying.

Instructor Órla Mc GovernÓrlappcolour

Órla Mc Govern is Artistic Director of The Spontaneous Theatre People & The Sky Babies, Galway, and is an  Artistic Director for Improv Fest Ireland.

As a performer, she lived, trained and worked extensively in the US for many years and was an original member of Improv groups: Seattle goga, Seattle Neutrino Project, and Spolin Player Seattle. She also had the pleasure of performing with Edge Bainbridge, Jet City Improv, Unexpected Productions, and many others in the US.

As a workshop facilitator, Órla is equally passionate about her work.  She has facilitated numerous workshops for Corporate, Artistic, and Individual clients around the world, and is skilled at tailoring each session to suit their needs. Some festival appearances include: Dublin, Ireland, Tampere, Finland, Gothenburg, Sweden, Bucharest, Romania, Barcelona, Spain, and Strasbourg, France. Órla continues to teach and perform globally, including with her troupe The Sky Babies and with Moth & Butterfly (an innovative Storytelling / Improv Project).

She is a professional actor for stage/tv/film &radio, as well as a playwright, storyteller and Voice Over artist.  She also has an alter ego who has her own career entirely!